Etusivu  |   Omat koirat  |   Pentueet  |   Tulossa  |   Muistoissa  |   Historia  |   Reissutarinoita  |   Uutisblogi  |   Linkit

Salsan pentupäiväkirja



31.7.2014

Kaikki pennut ovat viimeinkin lähteneet omaan kotiinsa. Osa oli hieman kauemmin täällä luonani, koska kolmella omistajalla oli kesälomareissut juuri sopivasti varattuna luovutusaikaan. Mutta sainpahan pitää niitä villikkoja hieman kauemmin. Kyllä taas pitää sanoa, että ei noita kyllä montaa ylimääräistä pidä kovin paljon yli luovutusiän.

Toivotaan, että kaikki lähtevät puuhaamaan pentujen kanssa jotakin, sillä tuntuivat kyllä melkoisilta energiapakkauksilta. Saivat myös täällä melkoisen ääniarsenaalin, kun minulle rakennettiin terassia pentujen täällä ollessa. Eivät kyllä reagoineet mihinkään sahoihin, poriin ja hakkaamisiin. Mukavia pentuja ja toivottavasti nähdään silloin tällöin ja kaikkea hyvää teidän kaikkien yhteiselle taipaleelle!


All the puppies have now, finally, left to their new homes. Some of them were here a little bit longer as the new owners had summer vacation trip planned. But so Anita got to have them a little longer - and must say that more than one puppy after age of seven-eight weeks is one puppy too much. They got to be quite wild and playful.

We hope that all the puppies will have lots of meaningful activities as they seem very active. During their last weeks they also got used to a lot of noice as there was renovations and building going on in Anitas house and garden. None of them showed any fear of loud noices! We wish them all good luck with their new owners and wish to reunite soon!

Briskness Open Heart "Lilja" ja Fredde Briskness Open Mind "Lyyli" ja Ville
   

Briskness Open Skies "Kosti" ja Pirjo

Briskness Open Sea "Hemmo" ja Mirva

   


9.7.2014

Tällä viikolla pennuille on tapahtunut paljon uusia asioita. Ensin ne muuttivat Salsan kanssa sunnuntai-iltana Vantaalle Viikinkitielle luokseni. Muutto meni hyvin ja kaikki sopeutuivat uusiin oloihin mainiosti. Täällä sitten on kuulunut kaikenlaisia ääniä ja ollaan tavattu paljon ihania ihmisiä.

Tiistaina oli vuorossa eläinlääkärintarkastus ja silmäpeilaus. Kaikilla oli kaikki hyvin, silmät terveet sekä pojilla pallit, siinäpä ne tärkeimmät!

Keskiviikkona lähtivät Lilja ja Salsa takaisin kotiin, Lilja elämää voi seurata täällä: http://nachosalsa.blogspot.fi. Torstaina lähti Hemmo Turkuun Mirva Astikaisen hellään huomaan. Luulen että siinä huushollissa ei tule olemaan enää tylsää, sen verran vauhdikkaan veikon sinne saivat. Kostia tullaan huomenna katsomaan ja Lyyliä tiistaina. Lyyli ja Kosti ovat hieman pitempään kesälomareissujen vuoksi. Onkin hyvä idea bookata loma myös ennen pennun ottamista, lepo tulee nimittäin tarpeeseen. Olenkin päässyt helpolla näiden pentujen kanssa kun ovat vaan parisen viikkoa mulla. Kiitos Laura ja Fredde! Minnalle myös ISO kiitos pentujen kuvaamisesta. Monet hauskat hetket on vietetty noitten pikkukoiruleiden kanssa. Nyt tähän laitetaan kuvat ilman omistajia mutta yksi postaus tulee vielä uusien omistajien kera.


There has been a lot of new things happenings in puppies life's this week. First they moved with Salsa-mommy to Vantaa on Sunday. The move went all smooth and everybody settled to new surroundings easily. Anita's place is more a city-like environment with different sounds and also more people and dogs visiting.

On Tuesday puppies were taken to vets appointment for a health check and they also got their microchips. All of the are healthy, eyes ok and the boys have their private parts right where they should be.

On Wednesday Salsa and Lilja went back home. Lilja's life can be followed at http://nachosalsa.blogspot.fi/. Hemmo left on Thursday to Turku with his new owner Mirva Astikainen. There will not be a dull moment in that household for a while! Kosti's new family is visiting on Friday and Lyyli's on Tuesday again, but they while stay another week because of holiday trips. It's definitely a good idea to book a holiday right before you get a puppy as well - you need the rest. This puppy project has been fairly easy on Anita - thanks to Laura and Fredde. Anita also wants to thank Minna for taking wonderful pictures! It is always so much fun to follow they little ones grow. There will still be another post with pictures of the puppies with the new owners.

Briskness Open Heart "Lilja" Briskness Open Mind "Lyyli"
   

Briskness Open Skies "Kosti"

Briskness Open Sea "Hemmo"

   






2.7.2014
Viikko on taas vierähtänyt edellisestä käynnistäni ja pennut kasvaa silmissä. Nyt saa jo "tehdä kunnolla hommia" että saa pennut väsytettyä!

Uramon Minna tuli taas ottamaan kuvia pennuista. Seisotuskuvia yritettiin ja otettiinkin, vaikka se oli vähän haastavaa, etenkin Hemmolla. Hemmo pitikin ottaa lattiatasolle kuvattavaksi kun se meinasi kerran tipahtaa pöydältä. Eipä uskallettu ottaa sitten riskiä. Hemmo etsiikin vielä sitä omaa ihmistä elämäänsä tositarkoituksella. Siinä pojassa on kyllä potkua, joten se kyllä tarvitsee ehdottomasti harrastavan kodin. Uutisblogissa on kuvia Hemmosta!

Tyttöjen tilanne on jo selvinnyt, Lilja jää kuin jääkin emon helmoihin ja Lyyli lähtee Tampereelle. Lyylistä myös jää Lyyli! Hieno nimi tuli valittua sille. Kosti odottaa niitä katsojiaan vielä, ehkä tällä viikolla.

Another week has passed since Anita visited us in Oitmäki and the puppies just keep growing. They stay awake several hours in a row and it takes a lot of "work" to get them tired.

Minna came to photograph them again. The plan was to take pictures of all the puppies standing up. But it proofed a bit challenging, at least for Hemmo that almost fell from the table. He just had to be photographed on the ground. Hemmo is a active and quick little boy and needs a home that can offer him enough of activities and teach him to calm down as well. There are more pictures of Hemmo in Anitas blog.

The girls have settled homes now. Lilja is staying - who can resist such a cute little terrorist with huge willpower and a firm mind of her own. Lyyli is moving to Tampere and gets to keep her brilliant name. (It's has ameaning something like a little pretty girl.) Kosti is waiting for his future family to visit him soon.


Briskness Open Heart "Lilja"
Briskness Open Mind "Lyyli"
   

Briskness Open Skies "Kosti"

Briskness Open Sea "Hemmo"

   
   
25.6.2014
Pennut ovat 5-viikkoisia ja melkoisia menijöitä jo. Uniaika lyhenee päivä päivältä ja leikkiaika sekä uteliaisuus kasvaa. Tänään oltiin Uramon Minnan kanssa Oitmäellä pentuja palluttamassa ja kuvaamassa. Suurin osa näistä kuvista onkin Minnan ottamia. Kuvat ovat hieman sekalaista seurakuntaa, kun ei nyt vaan sopivaa viretasoa sattunut olemaan. Joko ollaan liian väsyneitä tai liian virkeitä tai sitten sataa ja on liian pimeetä. Ensi viikolla uusi yritys!

Edelleenkin on melkoisen kylmää, mutta siitä huolimatta pennut olivat ulkosalla melko pitkään. Heti kun alkavat makoileen / väsymään, viedään sisälle. Normaalikesänä ne voisivat olla jo tuntitolkulla ulkona, mutta nyt ei tohdi pissatulehdusten pelossa.

Ensi viikolla tulee sitten ensimmäiset ostajaehdokkaat katsomaan pentuja ja eiköhän pikkuhiljaa ala koditkin selviämään pennuille. Jos minulla ei olisi Elviä, tästä jäisi yksi kotiin kasvamaan, mutta nyt ei jää! Mielenkiinnolla odotan mitä näistä vesseleistä kehittyy!


Puppies are already 5-weeks-old and the pace is really picking up. They sleep less and stay active and play for longer times. Anita came to visit with Minna Uramo on Tuesday and they took some nice pictures of the puppies. It was abit difficult to arrange the photoshoot. the weather was unstable as it has been lately most of the time and when there was a bit more light the puppies were more tired again. There will be some serious photographing again next week. It's still quite cold, at worst only +5 degrees but as they get older the puppies stay out more and more. When they get tired they are taken inside to sleep, just to make sure they don't catch an urine infection. We have had a lot of visitors and also quite a few buying requests as Anita's email is now fixed. The first potential new owners will visit next week and hopefully all homes settled soon enough. Is Anita would not have Elvi who is still young and puppy-like and needs attention she would definitely keep one. We all look forward to seeing how they develop and grow.


Briskness Open Heart "Lilja"
Briskness Open Mind "Lyyli"
   

Briskness Open Skies "Kosti"

Briskness Open Sea "Hemmo"

   
   
11.6.2014
Lilja, Kosti Hemmo ja Lyyli ovat nyt 4-viikkoisia ja näyttävät jo ihan koirilta. Leikitään kovasti jo ja vauhtia tulee joka päivä lisää. Valitettavasti ilmat vaan kylmenivät niin paljon, että ulkoilua ei ole voinut kovin pitkiä aikoja harrastaa. Toivotaan, että lämpenisi, niin saavat uusia upeita kokemuksia myös ulkona.

Kiinteää ruokaa uppoaa jo melko kivasti kolme kertaa päivässä. Salsa luonnollisesti imettää niitä vielä useita kertoja päivässä, välillä pystybaarista käsin. Salsa innostuu välillä jopa leikkimään pentujen kanssa Mutta se on kyllä tosi varovainen niiden kanssa, ettei uskalla esim. hypätä yöllä häkkiin matalan aidan yli imettämään, vaan se pitää päästää sinne. No, varovaisuus on ihan hyvä asia.

Pentuja voi nyt tulla katsomaan ja palluttamaan ja siitä on sovittava ensisijaisesti Lauran kanssa jonka puhelinnumero on edellisessä postauksessa. Tuliaisiksi toivotaan imukykyisiä sanomalehtiä.

Nyt on ilmennyt että minun saunalahden sähköposti on ollut tukossa jo jonkin aikaa eikä viestit tule perille. Olenkin vaihtanut toisen sähköpostiosoitteen itselleni ja toivon jatkossa viestit sinne. Uusi osoite on: briskness1990@outlook.com Pentukyselyt ensisijaisesti soittamalla minulle 045-1256540 ennen klo 21.00. Ei tekstiviestikyselyjä! Kaikkien pentujen tilanne on vielä auki, joten jos olet vailla harrastus- ja lemmikkikoiraa, ota yhteyttä rohkeasti!


Puppies turned four weeks and now they start looking like real dogs. They play and run, more and more everyday. Unfortunately the weather has been cold so they have not been able to stay outside for longer periods of time. Let's hope that the summer finally arrives - for the puppies and all for all our sake!

Lilja, Kosti, Hemmo and Lyyli are eating solid food three times a day with good appetite and whenever they get the chance also mummys delicious milk. They can all eat now while Salsa is standing up - so they have grown. Salsa has also started playing with the puppies. True to her nature she's very careful with them and to the extent that she refuses to jump into the crate over a half meter high fence. We have to open the door to our little princess. I think it's because she's afraid to land on the puppies because when I open the gate she settles to feed without problems.

It has turned out that Anita's email hasn't been working for quite some time. She has a new address: briskness1990@outlook.com


Briskness Open Heart "Lilja"
Briskness Open Mind "Lyyli"
   

Briskness Open Skies "Kosti"

Briskness Open Sea "Hemmo"

   
   
11.6.2014
Pennut tulivat kolmeviikkoisiksi ja koko ajan kehittyvät huimaa vauhtia. Välillä jo jopa juostaan, vaikka se useimmiten päätyy kaatumiseen. Pikku syntymähumala taitaa olla kaikilla. Salsa ei ihan hirvittävän innostunut ole enää tuosta tissittämisestä, kun hampaat ovat jo puhjenneet ja ovat kyllä neulanteräv&aauml;t. Pennut vaihdettiin verkkohäkkiin, kun eivät enää pysyneet puulootassa. Saavat toki olla paljon tuvassa vapaana, jossa on vanhoja räsymattoja estämässä liukastelua. Häkissä onkin sitten sanomalehteä. Vierailijoille tiedoksi että toivomme sanomalehtiä tuliaisiksi, kohta niitä alkaa nimittäin kulumaan tosissaan. Kiinteää ruokaa ollaan aloitettu varovaisesti, ensin vauvan purkkiruokaa (taatusti tutkittua ja terveellistä), nyt jo hieman nappulaa, tilkka AB-piimää ja kohta myös jauhelihaa. Kunhan säät vielä hieman lämpenevät, pääsevät ulos kirmaamaan. Siellä sitten avautuukin aivan uusi ja ihmeellinen maailma. Pieniä hetkiä ollaan jo nyt ulkona käyty haistelemassa ruohikkoa ja kuuntelemassa tieltä kantautuvia ääniä.

Kaikkien pentujen kodit ovat vielä hieman auki, joten odotan niiltä "oikeilta ihmisiltä" yhteydenottoja! Mahdollisesti sijoitusnarttukin vielä vailla kotia, sijoitetaan ehdottomasti harrastavaan kotiin mieluiten Etelä-Suomeen.

Pentuja voi nyt tulla jo katsomaan. Vierailuista on sovittava ensisijaisesti Salsan kodin kanssa.

Puh. 040-7354663/Laura Widenäs

Salsa's puppies turned 3 weeks on Tuesday and there is some big development to been seen. They are almost running now! Salsa is not too keen on feeding as all the puppies have teeth already and they sure are sharp, but she's doing her duties like a responsible mother. They started climbing out from the wooden "box" on Sunday so they had to be moved to the puppy crate. Even if most of the time they are out and about in the kitchen and dining room, slowly taking over the whole house and exploring the garden. All visitors are asked to bring newspapers; they are a scarce resource in our house these days. On Saturday we started tasting some solid food, first a little bit of baby food, then gradually also puppy food, sour milk and some minced meat. All of the lovely puppies are still waiting for their right future homes to turn up - we are quite particular with who gets to take care of our small little bundles of joy (and pee and poo and small sharp puppy teeth ;) ). We have had some visitors and more are welcome, we are at home every evening - enjoying the fascinating company of these fours cuties.


Briskness Open Heart "Lilja"
Briskness Open Mind "Lyyli"
   

Briskness Open Skies "Kosti"

Briskness Open Sea "Hemmo"

   
   
4.6.2014

Pennut ovat nyt 2-viikkoisia ja kasvavat ihan silmissä. Hemmo on täll hetkellä peränpitäjänä 1195 g. Lyyli on jo 1200g, Lilja 1270g ja suurin Kosti-poika hitusen vaille 1400g. Hieman ollaan oltu ihmeissämme kun niitä kakkoja ei ole paljon näkynyt ja jos on, niin se on ollut vielä löysähköä. Olemme tulleet siihen tulokseen, että kun on vain 4 pentua, ne saavat maitoa niin paljon, että heittää ryynikakalle. Koskaan aikaisemmin ei ole minun kohdalle sattunut tällaista, että pennut voivat hyvin ja kasvavat ja liikkuvat normaalisti ja silti ovat löysällä. Nyt niille on annettu jo eka matolääkityskin tuon ryynikakan vuoksi. Totesimme että Salsa on sitten vaan niin urbaani kaupunkilaisäiti, vaikka maalla asuukin, ettei kakkoja syö. Antaa ihmisten tehdä sen likaisen homman. Pissat putsaa tosi tarkasti. Toki kyllä ne kaiken maailman muut kakat maistuu, muttei omien pentujen.

Pieniä luonne-eroja alkaa jo pennuissa näkemään. Kaikki ovat jo enemmän tai vähemmän liikeellä neljällä jalalla, tosin yksi jalka kerrallaan ilmassa. Huvittavaa nähdä miten emon tulo lootaan saa aikaan melkoisen härdellin kun juostaan baariin. Hemmo on sellainen pieni sähikäinen, ei meinaa siellä malttaa baarissakaan rauhoittua, vaan seilaa nisältä toiselle. Kosti on oikea ahmatti, kun olen tämän nisän valinnut, ryyppään sen tyhjäksi asti, piste! Tytöistä Lilja on hyvin määrätietoinen ja ei ihan helposti antaudu esim. kynsien leikkuuseen. Lyyli taas on porukan pikku prinsessa. Molemmat ovat ahneita ja viihtyvät baarissa pitkään, etenkin Lilja. Yöt menee ainakin toistaiseksi melko hiljaisesti. On hieman kun minun edellinen pentue, (Nooa & Keena) kun ajattelin että on rauhallisin pentue mitä on koskaan ollut. Mutta kylläpä nuokin kyntensä paljasti kun hieman vanhenivat. Varmasti näille käy samalla lailla.

Kaikilla pennuilla on silmät jo auki eikä sinisilmäisiä joukosta löydy. Kuulokin alkaa pikkuhiljaa tulla silmien avautumisen myötä. Viikon päästä ne pääsevät jo hieman haistelemaan ulkoilmaa. Aloitan ulkoilut säällä kuin säällä heti kun jalat kantavat. Pieniä hetkiä aluksi... Kesäpennut ovat huomattavasti helpompia ulkoilun suhteen kun ei ole kylmä.

Niin ja varmaan huomasittekin että "ristiäiset" pidettiin viime viikolla ja kaikilla on jo nimet. Tyylikkäät nimet saivat vaikutteita isä-koiran kennelnimestä Open Gate.


The puppies now 2 weeks old!

And they are growing so fast. Hemmo is the smallest one with 1195g. Lyyli already 1200g, Lilja 1270g and Kosti almost 1400g. The stomach situation is still ongoing, when they are pooping the excrement is still quite loose - but they seem to poop very seldom. What a mystery! We have had to come to the conclusion that there is plenty of milk and only four puppies so they get maybe a little too much of the good. Otherwise they all seem healthy and alert. We already gave the first deworming but it does not seem to have much effect yet. Salsa refuses to eat the loose excrement but otherwise she's treating them good, taking care of peeing and feeding and cuddling up with them from time to time. However, she's not spending all her time in the "puppy-box".

Our little puppies are already showing some character and they are moving around on their wiggly little legs. They are practically running to Salsa when feeding time comes. Hemmo is very active, to the point that he has a hard time settling down to eat. Kosti eats a lot and is very determined - he stays put and finishes meal no matter what. Lilja is moving around a lot, interested in her surroundings already, seems very independent and not too keen on handling - cutting her nails has to be done when she's really tired. Lyyli is more a little princess, enjoys human contact, and is the calmest one quite clearly. They are rather quiet at night, and we all have started to get some sleep. All and all they are seemingly calm. Time will tell if these puppies prove us wrong, as did Anita's last litter at the age of four-five weeks.

All the puppies have opened their eyes and none of them is blue-eyed. You can tell that they have started to hear as well. In a week or so they will get the chance to meet a whole new world - outside the house! They will get to know the great outdoors short whiles at the time once the walking is a bit more stable. In this aspect it's so much easier to have puppies in the summer. And btw - the official naming was done already last week. The really cool names are inspired by the sires kennel name Open Gate.

Briskness Open Heart "Lilja 1270 g" Briskness Open Mind "Lyyli 1200 g"
   

Briskness Open Skies "Kosti n. 1400 g"

Briskness Open Sea "Hemmo 1195 g"

   


   
28.5.2014
Viime päivät ovat olleet hieman haasteellisia pentujen lyhyessä elämässä. Aluksi luulimme että olemme kehittäneet kakattoman pennun, mutta ikäv yllätys tuli eteen sunnuntaina, kun pennuille tuli löysä ryynikakka. Edellisenä vuorokautena joidenkin paino oli noussut jopa 100 grammaa. Alkusysäys saattaa siis olla tullut ylensyönnistä. Mahoja yritettiin kotikonstein rauhoitella ilman tulosta muutama päivä. Keskiviikkona sitten veimme koko lauman lääkäriin ennen pyhää ja viikonloppua. Pentuja nesteytettiin ja saivat kotiin vielä kaoliinipektiinivalmistetta jonka pitäisi kiinteyttää ulostetta. Toivotaan että nyt alkaisi homma sujumaan. Salsa ei ole ollut kovin innokas putsaamaan niitä löysiä ryynikakkoja, joten peppujen putsauksessa joudumme vähän avittamaan - pisut kyllä nuollaan tarkkaan. Silloin aikaisemmin kun ei ollut tätä ongelmaa ei löydetty kakkoja ollenkaan. Kaikesta päätellen totesimme että kyllä se niitä on putsaillut ennen tuota ryynikakkaa.

Siitä huolimatta pennut ovat kasvaneet normaalisti, painot nousee ja ovat aktiivisia lootassa. Hemmo jo suorastaan seisoo siellä baarissa. Kosti on selvästi suurin, aina ensimmäisenä nisällä ja syö hyvin määrätietoisesti. Lyyli on rauhallinen pieni tyttö mutta vikkelä menijä, helposti se etuilee nisällä jos sillä on nälkä mutta vatsa täyttyy myös nopeiten. Liljalla on kaikesta hyvin vahvoja mielipiteitä, se on käsiteltäessä kovaääninen ja vaatii aina lisää ruokaa - melkein joka kerta Lilja vielä syö kun muut jo nukkuvat.

28.5.2014

The last couple of days have been a bit challenging for the puppies. At first we thought that we ha developed a poop-free-puppy, everything was so clean and neat. But then on Sunday morning all the puppies suddenly got diarrhea. We tried to treat them for two days at home as none of them was dry or in any way phlegmatic. On Wednesday we had to take the whole family to the vet. The puppies got hydrated and a special medicine containing kaolin and pectin. We hope this will do the trick. Because of the upset stomachs Salsa has not been too keen to lick the puppies so we have had to help her out a bit.

Despite of all this, the puppies are growing and seem active and happy. Hemmo is a very athletic boy - he's practically standing when feeding. Kosti is the biggest one now - he's very determined to eat long delicious milk-meals. Lyyli is a very calm and easygoing girl, she's easy to handle and yet crawling as fast as the bigger ones to the "table". Lilja has strong opinions about everything, she's very loud and always eating the longest.

Briskness Open Heart "Lilja 785g"
Briskness Open Mind "Lyyli 691g"
   

Briskness Open Skies "Kosti 804g"

Briskness Open Sea "Hemmo 768g"

   
   
21.5.2014
Tarkoitus oli tulla maanantaina illalla Salsan kotiin Oitmäkeen että sitten parin päivän päästä aloitetaan tositoimet. Mutta maanantaina sainkin hälytyksen, että lämmöt ovat alhaalla. Itse meinasin, että ei vielä vuorokauteen tapahdu mitään sen kummempaa. Salsa päätti kuitenkin toisin. Aamuyöstä sitten alkoi tapahtua ja ensimmäinen pentu Lilja-tyttö syntyi vähän ennen klo 3.00. Tästä vajaa puoli tuntia eteenpäin syntyi toinen tyttö, Lyyli. Seuraavaa pentua odoteltiin vajaa tunti. Tumma poika Kosti syntyi 3.37. Kokeilin että vielä on ainakin yksi tuloillaan ja sitä odoteltiin. Mutta Salsan poltot olivat heikenneet niin paljon ettei sitä vain kuulunut. Kokeilemalla tunsin että pentu on turvallisesti pussissa. Vielä odoteltiin tovi kunnes sitten klo 6.00 jälkeen tehtiin päätös lähteä Viikkiin päivystävälle. Olin jo saanut puhelimen välityksellä konsultaatioapua ja sen perusteella sitten tein päätöksen lähteä sinne. Omat konstit kun loppuivat on vaan pakko tehdä ratkaisu.

Pennut pakattiin pesuvatiin lämpöpullojen kanssa. Viikissä Salsa ultrattiin ja todettiin että yksi pentu on ja sydämen syke on normaali. Ensin yritettiin saada pentu ulos ihan stimuloimalla polttoja ja auttamalla (samalla lailla mitä itse kotona tein) mutta kun se ei auttanut, annettiin oksitosiinihormoonia, jolla sitten Hemmo-poika tulikin helposti ulos n. puoli tuntia annon jälkeen. Hemmo olikin pentueen suurin, painoi yli 430g. Salsa vielä röntgattiin ettei ole enempää pentuja ja lääkäri tarkisti vielä loput pennut. Sen jälkeen päästiin lähtemään kotiin. Ai niin, kaikilla pennuilla sattuu olemaan kannukset.

Summa summarum! Kaikki synnytykset ovat erilaisia. Itselläkin on ollut jo parisen kymmentä pentuetta ja kahta samanlaista ei ole ollut. Mietinkin että yhtään kuollutta pentua ei ole koskaan syntynyt. Muutaman pennun olen joutunut lopettamaan, huomattuani jonkun vian niissä. Tosin itse en sitä ole kyennyt tekemään, vaan ne on lopetettu lääkärin vastaanotolla.

Nämä pennut kasvavat luovutusikään Oitmäessä Salsan kotona ja niitä saa tulla katsomaan 10.6 lähtien. Vierailuista voi sopia Lauran kanssa puhelimitse +358 407354663 (jos en vastaa, laita tekstari perään).

21.5.2014

Anita was supposed to come to Oitmäki where Salsa and Laura live on Monday evening to start preparations for upcoming birth. However, already on Monday afternoon she was alarmed to come quickly, the temperature had gone down to 36.7. Anita thought that nothing is happening for another 24hours or so but Salsa decided to get this thing over with as soon as possible.

The first girl was born 2:50 in the morning and we named her Lilja. Half an hour later came the second puppy - also a girl that was named Lyyli. We waited for the next one, a beautiful dark boy named Kosti, for about an another hour. After this one Salsa still had some contractions and Anita could feel the next puppy with her hand but it still wouldn't come out. We waited for a while still and called the clinic for advice. The gestational sac was intact and so there was good hope that the puppy was still alive. After 6 o'clock in the morning we had to make the decision to leave to go to the clinic on the other side of the town.

We took all the puppies along, in a small bowl with hot water bottles. Salsa was ultrasounded and the doctor saw clearly the there is one puppy and a strong heartbeat. A nurse and the doctor tried to get the puppy out but without success so they gave oxytocin to stimulate the contradiction. A big handsome boy, Hemmo 430g, was born easily after a while. Salsa was x-rayed to make sure that no more puppies where to wait and the doctor inspected all the puppies. Strangely all these puppies have spurs (I hope that's the correct word for it!)

To sum it up - all births are different. Anita has had about 20 litters and no two have been alike. Luckily, not a single puppy has been stillborn, even if a couple defected ones have been put down by a vet.
These puppies will be raised in Oitmäki and can be visited only after 10th of June.

mustavalkoinen narttu 390 g "Lilja" mustavalkoinen narttu 370 g "Lyyli"
   

mustavalkoinen uros 408 g "Kosti"

mustavalkoinen uros 430 g "Hemmo"

   
   
29.4.2014


Eilen oli 37 - 38 vrk laskutavasta riippuen ensimmäisestä astutuksesta. Salsan maha alkaa olla jo melkoinen, vyötärö on hävinnyt ja vatsalinja on suora. Emme käyttäneet ultrassa koska tiineyden näki selkeästi jo hyvissä ajoin.

Salsa lenkkeilee vielä normaalisti mutta on alkanut itse jo hillitsemään isompien ojien yli hyppelyä, eron tosiaan huomaa koska Salsa rakastaa juosta ja hypellä ojien yli ja korkeille kiville. Maanantaina käytiin tokovalmennuksessakin saamassa vinkkejä Mannerin Ninalta. Salsa teki innokkaasti ja vaudikkaasti ruutua, ohjattua ja tunnariakin viilattiin. Painoa ei nyt kuitenkaan ole tullut kuin 1.5kg tai vähän päälle lisää.

Vappuna aloitetaan matokuuri ja sitä myöten se viimeinen loppukiri mahan kasvatuksessa. Salsan ruokahalu on valtava eli sillä on koko ajan nälkä. Ruokaa onkin jo lisätty pikkuhiljaa. Laura otti jo synnytyslaatikon, puntarin ja kuumemittarin mukaan että saadaan kaikki valmiiksi H-hetkeä varten. Nämä pennut syntyvät ja kasvavat koko ajan Salsan kotona, Kirkkonummen Oitmäellä. Siellä on tilaa temmeltää isolla aidatulla pihalla - ja jahdata kanoja jotka ulkoilevat samaiselle pihalla. Tätä blogia päivitetään synnytykseen asti harvakseltaan ja synnytyksen jälkeen sitten noin kerran viikossa. H-hetki koittaa viikolla 21.


Yesterday was day 37, or 38 depending on how you're counting, from Salsa's first mating. Her tummy is quite round already, she has pretty much lost her slim waist line. We have not done an ultrasound because the signs are pretty clear.

Salsa is still very active, normal daily walks and on Monday we had our monthly obedience coaching with Finnish national team member Nina Manner. Salsa is a smart girl though and has started restricting long and high jumps by herself quite noticeably. You really can tell because normally she just loves to run and jump around.

Salsa has not gained much weight yet, only 1-1,5 kilos. Tomorrow we will start her last deworming before puppies and born and the last two weeks we hope the belly to grow really big and full of healthy happy puppies. Her appetite is colossal - she eats everything that she can get to - peeled oranges, green sallad, chopped onions... But she is also getting bigger portions of food now as it seems that she really needs it.

Laura has all the puppy stuff pretty much ready, a wooden box for birth and first weeks, a scale and a thermometer. These puppies will be born and raised in the countryside in Oitmäki, Kirkkonummi and Salsa gets to stay at home the whole time. As the summer comes the puppies will be able to play outside on a big fenced yard - and chase the chicken that live in the same garden.

This blog will be updated a couple of time still before birth of the puppies and more frequently when the little ones are born. Due date is around May 20th.

   
Jana ja Tally! 18-23.3.2014
 Jana ja Tally saapuvat Helsinki - Vantaan lentokentälle 18.3 klo 23.00!  Molemmille lentomatka oli ensimmäinen ja siksi jännittävä. Tally näytti siltä, ettei sillä todellakaan ollut mitään hätää siellä ruumassa ollut.  Tally sopeutui hyvin tänne 8:ksanneksi koiraksi minun laumaani. Ilona ja Elvi lähtivät Fredden luo siksi aikaa kun Tallyn ja Salsan lemmenleikit kestivät. Ehkä se 10 koiraa kaksiossa olisi ollut liikaa.....?

Jana and Tally arrived Helsinki-Vantaa airport 18.3. at 23.00. They both had their very first flight and it was exiting for them. Tally didn't seem to mind at all of the flight. He immediately fit in my pack of the dogs. Ilona and Elvi moved to Fredde due Tally and Salsa had their love games on. Maybe all 10 dogs at home for whole time would have been a bit too much.
 Kira otti tapansa mukaan asiakseen iskeä Tally. Se liehitteli sitä kuin nuori tyttö konsanaan aina kun sai tilaisuuden. Vinkkasi välillä silmääkin!  Kira kyllä arvostaa noita komeita nuoria miehiä!
Kira the cougar she is, tried to keep Tally for herself. She was like a young girl winking her eye. She values good looking young males!

 Minulla kielitaidottomalla oli hieman vaikeuksia, kun asiaa olisi ollut vaikka kuinka, mutta kun ei osannut kertoa. Onneksi Minna Uramo tuli kahtena päivänä apuun ja tapaamaan Janaa ja Tallya. Perjantaina käytiin Minnan kanssa mm. Helsinki kävelyllä, josta minäkin opin paljon uutta. Vaikka olen asunut näillä huudeilla jo 10 vuotta, Helsinki on silti minulle melko vieras kaupunki.
I, who have not the best of skills for languages, had little difficulties to tell everything I would wish for. Luckily Minna Uramo came twice to meet Jana and Tally. Friday we went to Helsinki center with Minna. I also learned a lot of new things of Helsinki though I have lived in these hoods already 10 years. Helsinki isn't that familiar to me yet.
 Viihdykettä toivat myös reilu 6-viikkoiset pennut jotka olivat juuri tuolloin minulla Keena-emänsä kanssa.  Olivatkin jo melkoisia menijöitä.
Our six week old rascals with their mom Keena gave a lot of extra entertainment.
 Jana halusi reissullaan nähdä merta ja metsää, joten yhtenä päivänä käytiin kävelemässä Seurasaaressa.  Nyt vain oli sellainen ajankohta että mikään paikka ei ollut auki.  Itse kyllä ihastuin siihen paikkaan niin että aion kesällä viedä sinne vieraitani kävelylenkille ja koiratkin voi tulla messiin.
Jana wanted to see sea and woods when visiting Finland. So one sunny day we went for a walk in Seurasaari. Museum buildings were not open now in winter time, but the place is so beautiful, that I'm going to take my visitors there in summer for a walk.

 Seurasaaren kirkko
 Lauantaina käytiin katsomassa agilitykisoja Vuokkoset-areenalla ja samalla käytiin hieman Ojangossa lenksulla ja katsomassa siellä metsää.
At saturday we went to Vuokkoset-arena to watch agility competitions. After that we went for a good walk in Ojanko woods
  Tally poseeraa kivellä!
Sisarukset Tally ja Elvi omaavat kyllä melkoisen taistelutahdon, eikä kumpikaan meinannut periksi antaa tässä rättivetokisassa, jonka Elvi sitten kuitenkin lopulta voitti!
Half sisters Tally and Elvi both have a lot of playing instinct but being a gent Tally let Elvi win this game eventually.

Niin ja ja tärkein uutinen!  Tally astui Salsan 3 kertaa erittäin hyvin onnistuneesti!  Toivotaan että saadaan myös näkyvää aikaiseksi.  Pennut syntyvät toukokuun loppupuolella ja ovat luovutusiässä heinäkuussa puolen välin paikkeilla!  http://www.briskness.net/fin_tulossa.htm
The best news is that Tally and Salsa were mated three times and we are hoping to have a good litter in summer. Puppies are to be born in late may and should be handed over in middle of july.

Valtavan iso kiitos Minnalle, Sannalle ja Sannan äidille, sekä Outille hienoista kuvista!
Huge thanks to Minna, Sanna, Sanna's mom and Outi for pictures!