Etusivu  |   Omat koirat  |   Pentueet  |   Tulossa  |   Muistoissa  |   Historia  |   Reissutarinoita  |   Uutisblogi  |   Linkit

P-pentueen pentupäiväkirja

15.1.2016

Tämä pentuprojekti on nyt saatu päätökseen. Kiitokset kaikille jotka ovat minua auttaneet; Anu Puskalle Tepon saamisesta lyhyellä varoitusajalla, Marjo Halmiala sutenöörin roolissa, Mirkku Huhtalalle logistiikan toteuttajana, Mira Vuorijärvelle apuna synnytyksessä ja pentujen hoidosta, Minna Saloselle pentujen hoidosta, Saara Kangasniemelle päiväkirjan päivittämisestä, Jaana Hietalalle pentujen hoidosta ja Immi Tervolle pentujen ja isojen koirien hoidosta. Kiitos myös Outi ja Raimo Toni; ensimmäiselle kuvaamisesta ja jälkimmäiselle pentujen testaamisesta. Toivottavasti niitten testitulosten perusteella sain oikean pennun oikeaan kotiin. Ilman teitä kaikkia olisi ollut lievästä sanottuna melkoinen stressi päällä koko ajan. Nyt sain huoletta olla töissä. ISO ISO KIITOS KAIKILLE.
Tämä pentuprojekti toi taas uusia asioita, mitä koskaan ennen ei ole tapahtunut, esille. Kaikista selvittiin onneksi kunnialla.

Jouluaattona koitti se päivä jolloin pentuja alkoi sitten lähteä uusiin koteihinsa. Ensimmäisenä lähti Aatos, Briskness Prokol Harum. Aatokselle jäi se nimi mikä sillä on ollut syntymästä asti. Aatos muutti Johanna Pahkamäen perheen koiraksi Kellokoskelle. Taisi olla Pahkamäen lapsille mukava yllätys kun pentu tulikin jo aattona kotiin.

Yhden pennun poislähtö ei vielä paljoa rauhoittanut pentujen menoa, mutta kun joulupäivänä lähti vielä 2 poikaa, Teuvo ja Taisto, niin se alkoi tuntua jo melkoisesti. Teuvo, Briskness Popeda, ( Popedan kyllä pitikin päästä ehdottomasti Tampereelle ) tultiin hakemaan kotiin Tampereelle aamupäivästä. Anne Harinen ja Tuomas Nuutinen ovat Teuvon perhettä nykyisin. Myös Teuvolle jäi syntymänimi kutsumanimeksi.
Toinen joulupäivän lähtijöistä oli Taisto. Taistoa, Briskness Palefaceä kutsutaan vastedes Dieseliksi. Diesel muutti Helsinkiin ihan keskustaan Jarno Tuliaran perheeseen.

Teuvo

Diesel (Taisto)

26.12. oli Hertan vuoro vaihtaa maisemaa. Hertta, Briskness Paloma, joka nykyisin tottelee nimeä Alex, muutti Lauttasaareen Helsinkiin Matilda ja Tade Sterbovan perheeseen. Heillä on ennestään perheessä pikkukoira, jonka rotua en nyt muista, mutta nimi on Sidney. Taitaa Alex ja Sidnu olla aika lailla saman kokoiset näin alkuun.

Viimeinen 2015 lähtenyt oli Reima jonka uusi nimi onkin nyt Into, Briskness Pluto. Into muutti 27.12 Hanna ja Mikko Tynkkysen perheeseen jossa sillä on myös isosisko Heta, Briskness Heel to Toe, 8 v. Heta on Kiran tyttö. Perheessä on myös 2 alle kouluikäistä lasta joten varmasti riittää vauhtia.

Nyt jäikin 3 pentua jäljelle joista vain yhdellä oli vuodenvaihteeseen mennessä koti. Loput koditkin löytyivät mukavasti vuoden ensimmäisellä viikolla ja niimpä Terho, Briskness Pink Floyd, nykyisin Jeri, lähti Vantaan Koivukylään Noora Kilpiän silmäteräksi heti vuoden alussa 4.1. Tosi mukava että tänne lähellekin jäi muutamia pentuja niin niitä ehkä näkisikin joskus.

5.1 oli sitten Mimosan & nykyisin Mimi & Briskness Penelope vuoro lähteä uuteen kotiin Helena Melkaksen perheeseen. Siellä sitä odotti ihan oikea isosisko Malla & Briskness Meredith. Mallan kanssa Helena tokoilee niin varmasti myös Mimi saa seurata isosiskon jalanjäljillä.

Jeri (Terho)

Mimi (Mimosa)

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä lähti 9.1 Sabrina. Oli kyllä hilkulla ettei tämä jäänyt kotiin, mutta nykyisen työtilanteeni tai työpaikkani sijainnin vuoksi, en tehnyt sitä vaan annoin Sabrinankin muuttaa. Sabrina erottui jo ihan pienestä pitäen laatikosta kovan oman tahtonsa vuoksi. Se tuli ekana yli laidan, silmät aukesi ensimmäisen, se hokasi ekana ne pienet raot takapihan aidassa, josta pääsi karkuteille. Onneksi sillä ei kuitenkaan ollut pokkaa lähteä mihinkään. Luonnetta riitti ainakin tässä vaiheessa vaikka muille jakaa. Siksi yritinkin saada sen aktiiviseen kotiin ja toivottavasti myös onnistuin. Sabrina, nykyisin Sheila ( lausutaan Sheila :) ) muutti Valkeakoskelle Elina Suortamon perheeseen. Siellä on pari sekarotuista koiraa Sheilan kaverina. Uskon että Elinan perheessä on myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Toivon kaikille vauhdikkaita päiviä uuden perheenjäsenen kanssa!
Jos tulee kysyttävää soitelkaa tai laittakaa viestiä!

14.12.2015

Pennut ovat jo 5.5 viikkoa vanhoja ja meno sen mukaista! Nyt ulkoillaan jo säännöllisesti ja ainakin yksi ruokailu tehdään ulkosalla. Yritettiin Outin ja Jaanan kaa ottaa hieno joulukorttikuva, jossa pennut ovat siistissä rivissä jouluvalojen välissä, mutta eihän ne yhtään totelleet meitä! Nauraa sai vaan mahansa kipeäksi. Päädyttiin sitten ottamaan nämä yksittäiskuvat.
Jaanan kanssa pidettiin ristiäisetkin lauantaina ja nimet on jokaisen pennun kuvan kohdalla. Vasemman puoleiset kuvat Outi Toni.

"Terho" -> Briskness Pink Floyd

"Taisto" -> Briskness Paleface

"Reima" -> Briskness Pluto

"Hertta" -> Briskness Paloma

"Aatos" -> Briskness Procol Harum

"Teuvo" -> Briskness Popeda

"Mimosa" -> Briskness Penelope

"Sabrina" -> Briskness Paparazzi

30.11.2015

Pennut on jo 3.5 viikkoa vanhoja ja meno alkaa olla melkoista! Ongelmat on nyt selätetty ja nyt vaan nautitaan pennuista ja niitten touhuista. Pennut siirtyivät makuuhuoneesta olkkariin, jonne saa helposti suuremman tilan temmeltää ja myös takaovesta ulos sitten kun siihen on tarvetta. Edelleen otan vastaan pentukyselyjä uroksista. Minulla on ollut täällä kaksi eri hoitajaa työpäivieni akana, Minna ja Mira! Tosi iso kiitos teille molemmille kun jaksatte täällä käydä. Nyt alkaa olla jo vähän haastavampaa kuvien ottaminen joten pyysin hovikuvaaja Outin paikalle. Kuvat: Outi Toni!

PS. Imukykyiset sanomalehdet tuliaisiksi olis kova juttu!

Kuvausavustajat!

"Terho"

"Taisto"

"Reima"

"Hertta"

"Aatos"

"Teuvo"

"Mimosa"

"Sabrina"

15.11.2015

Nyt on pennuilla ikää reilut viikko takana ja on ollut haasteellinen viikko. Vähän on ollut ongelmia maidontulossa emolla ja kasvu ollut minimaalista, mutta yleiskunnoltaan ovat kyllä ihan terveitä pennunalkuja. Teenkin nyt niin kuin minulle on neuvottu että "lopeta punnitseminen ja katso pentujen kuntoa"! Mutta kun olen saanut tuon digitaalisen vaaan, niin sillä on kiva punnita, kun tulee gramman tarkkuudella painot! ;) Pennut ovat saaneet vastiketta emon maidon lisäksi. Yöt nukutaan jo suht rauhassa, joskus on pientä kitinää tai lähinnä silloin kun emo on aloittamassa tissityksen. Alankin antamaan heti kun vaan niille kelpaa vastiketta vadilta ja siitä sitten pikkuhiljaa kiinteää ruokaa. Tulevalla viikolla pitäisi silmienkin alkaa aukeamaan ja kuulon tulla! Sitten he saavatkin muuttaa olohuoneen puolelle.
Nimiäkin pitää alkaa pohtimaan pikkuhiljaa. Alustavasti näyttäisi siltä että muutama poika olisi vielä vailla kotia!

"Terho"

"Taisto"

"Reima"

"Hertta"

"Aatos"

"Teuvo"

"Mimosa"

"Sabrina"

6.11.2015

Ilona oli valtavan kokoinen viimeisillä kantoviikoillaan. Painoa oli kertynyt lähes 10 kg lisää ja loppuaikana se painoi yli 28 kg. Tämä tietysti enteili joko paljon pentuja tai isoja pentuja! No tuli molemmat! Ensimmäinen pentu syntyikin kotona mutta kun kohdussa oli suurien pentujen vuoksi todella ahdasta, polttoja ei niin vaan alkanutkaan kuulumaan. Reilu 1.5 tuntia odoteltuamme, konsultoin Univetin eläinlääkäriä ja totesimme että on parasta lähteä vastaanotolle. Siellä sitten kalkin ja hormoonien avustuksella syntyivät kaikki pennut. Ilona oli jo koko vuorokauden tehnyt lujasti töitä, eikä puhti enää riittänyt yöllä. Koko yö siinä meni mutta kyllä se kannatti! 5 tervettä poikaa ja 3 tyttöä syntyivät 5.11.2015. Sektioon ei onneksi tarvinnut mennä!

Vaikka tätä hommaa on tehnyt jo melkoisen kauan, aina tulee uusia asioita eteen. Ihan äkkiä ei minullakaan mene sormi suuhun ja olenkin onnekas saadessani tehdä tällaista "työtä!"

"Terho" 445g

"Reima" 470g

"Aatos" 465g

"Mimosa" 450g

"Taisto" 470g

"Hertta" 485g

"Teuvo" 505g

"Sabrina" 470g